Omistaja huolehtii parhaiten
Kukaan ei huolehdi omaisuudestaan yhtä hyvin kuin omistaja itse. Taloyhtiön omistajia ovat sen osakkaat ja heitä edustaa yhtiökokouksen valitsema hallitus. Taloyhtiön johtaminen ei kuitenkaan ole helppoa, koska välillä se on kuin politiikkaa, eikä sen kirstunvartijan tehtäväkään ole kiitollinen.
Taloyhtiön menestyksellinen johtaminen
vaatii riittävän kaupallisen, teknisen ja juridisen osaamisen lisäksi hyvää ihmisten käyttäytymisen tuntemusta. Merkittävä osa näistä on yleistä ja vastaavaa kuin muissakin organisaatioissa, mutta osassa on alaan liittyviä erityispiirteitä.
Ongelmatilanteessa
Taloyhtiön hallitus voi joutua ongelmatilanteeseen, jossa yhteistä näkemystä ei saada aikaan ja isännöitsijä ei pysty auttamaan ajan- tai kokemuksen puutteen vuoksi.
Ilmaisia neuvoja ja jäsenpalveluneuvontaa on myös saatavilla, mutta ammattimainen taloyhtiökonsultti tarjoaa maksulle vastineeksi järjestelmällistä ongelman ratkaisua ja huolellista paneutumista asiaan.
Taloyhtiökonsultit avuksenne
Lähetä sähköpostia tietoa@talkon.fi
Ratkaisumme ovat helposti sovellettavia ja ymmärrettäviä. Tavoitteenamme on, että ongelmat saadaan ratkaistua tai vähintään ohjattua oikeaan suuntaan.
Palvelumme laatu perustuu seuraaviin tekijöihin:
- Aktiivisesti kerätty kokemus kertyneistä tapauksista
- Vahva kokemus isännöintipalvelun tuottamisesta monipuolisista käytännön tilanteista
- Kokemus myös toiselta puolelta pöytää asunto-osakeyhtiöiden hallitustyöskentelystä
- Huolellisesti kehitetyt palvelut tarkistuslistoineen
- Alan uusin kirjallisuus aktiivisessa käytössä
- Ammattimaisen konsulttipalvelun työtavat ja ratkaisukeskeinen asenne
- Konsulttiemme hyvä koulutus- ja muu ammattikokemustausta
- Salassapitovelvollisuuden noudattaminen sekä korkea tietosuojan ja -turvan taso